Tajusin tänään, että Bowie olikin jo sanonut kaiken oleellisen eilisen kirjoitukseni aiheesta tässä biisissään:

Aika kuluu hirvittävän nopeasti
Päivät ovat samankaltaista puuroa,
aurinkoisia, mutta muistiinpainumattomia
viikot kiirehtivät viikonloppuun
ja aina tuntuu olevan uusi maanantai
kuukausista ei enää saa otetta
ja vuosista ei muista jälkikäteen juuri mitään.
Joulut ja juhannukset kasaantuvat kiikkeräksi keoksi,
josta on vaikea hahmottaa yksityiskohtia,
ja vuosi 2012 kuulostaa edelleen scifi-romaanin nimeltä.

Itseä ei voi enää hyvällä tahdollakaan kutsua nuoreksi,
mutta sitä on vaikea käsittää,
kun vaatekoko pysyy samana ja ajatukset aina yhtä keskenkasvuisina
teini-iän kompleksejakin on jäljellä varmasti reilu tusina.

Jotain silti tapahtuu
uneliasta huminaa kuuluu öisin
kun menneet vuodet pyörivät pääni ympärillä
enkä saa nukuttua tuo vieraantuntuinen mies vierelläni
tässä elämässä joka kyllä muistuttaa minua jollain tavalla
kuin kaukainen saari ulapalla auringonpaisteessa,
mutta laivani tuntuu silti jatkuvasti kiertävän sen kaukaa
enkä koskaan pääse rantaan asti.

Vanhenen, mutta en viisastu.

Aamuisin en enää muista, mitä ajattelin yöllä
ja yöllä en ole varma, ovatko ajatukseni vain kiusoittelevia aaveita
vai vakavasti otettavia haaveita.

Tämä hetki venyy ja jatkuu ja tuntuu loputtomalta,
silti aika kulkee päätähuimaavaa vauhtia jossain selkäni takana.
Jos kääntyisin, se varmaan pysähtyisi
ja leikkisi nukkuvaa,
sillä kukaan ei voi nähdä sen liikkuvan,
tai muuten taika raukeaa.