90-luku yrittää nyt puskea mieleeni ihan väkisin. Kyseessä onkin ajanjakso, jota en liiemmin ole aikaisemmin muistellut nostalgialla. Lapsuutta olen muistellut, monestikin, mutta en tätä epävarmuuden, erilaisten kompleksien ja Kouvola-ahdistuksen aikaa. Nyt kuitenkin sekin on tapahtunut. Muistelen erityisesti lukioaikoja lämmöllä, vaikka tiedän, että kovin kiinnostavat hetket olivat aika harvassa ja enimmäkseen vain istuin tunneilla käsi poskella haaveillen milloin kenestäkin kaukoihastuksesta, ja tympeään Kouvolan arkeen toivat valoa vain viikonloput Helsingissä silloin tällöin. Siltä ainakin silloin tuntui. Nyt kuitenkin muistan muutakin, ennen kaikkea muistan musiikin. Sen, miten kuuntelin Sueden Dog Man Staria huoneessani pimeässä (mille ystäväni Anski aina nauroi) tai istuin olohuoneen lattialla ja tuijotin R.E.M:in Unplugged in New Yorkia videolta päivä toisensa jälkeen. Muistan myös, miten mahtavaa oli, kun lähdimme Anskin kanssa käymään Helsingissä ja Pirkolla näkyi MTV! Anski kysyi heti Pirkolle saavuttuamme:"Mitä tehdään ensimmäiseksi? Laitetaan MTV päälle!" Erään kerran siellä sattui vielä olemaan joku R.E.M-spesiaali, oliko se yhden päivän vai kokonaisen viikonlopun. Oi sitä onnea. Ja sitä, kun löysimme R.E.M:n vanhempia levyjä, joita Kouvolasta ei tietenkään saanut mistään. Murmur ja Reckoning, myöhemmin New Adventures in Hi-Fi tai Monster, joka monella tapaa oli minulle yllättävän tärkeä. Niihin aikoihin ostin amerikkalaisia lehtiä ja luin Michael Stipen haastatteluja, joissa hän ei halunnut kommentoida olemustaan koskevia AIDS-huhuja ja sanoi sen ikuisiksi ajoiksi mieleeni poltetun lausahduksen siitä, miten etiketit ovat säilykepurkkeja, ei ihmisiä varten. Haaveilin pyhiinvaellusmatkasta Athensiin, USAan, joka oli mielessäni miltei maaginen, mystinen paikka.
Muistan myös, miten ihanaa oli, kun jostain kaivettiin käyttööni kaksi vanhaa mokkanahkatakkia. Toinen niistä oli vähän liian iso ja paksu ja painava, toinen taas hieman liian kireä, mutta muuten kivempi. Kerran kuvaamataidon tunnilla meidän piti lähteä piirtämään kaupungille, ja olin todella otettu, kun eräs luokkatoveri sanoi, että näytin nahkatakissani ja piirustusvälineideni kanssa ihan taiteilijalta. Sen suurempaa kohteliaisuutta en olisi voinut saada! Muistan muitakin rakkaita vaatteita (hassua, miten vaatteisiin silloin todella sisältyi tunnearvoa ihan toisella tavalla!). Yksi tällainen vaate oli isäni vanha, pitkä tummanruskea talvitakki. Koska isäni oli ollut nuorena hirvittävän laiha, se oli aivan passeli minulle, joskin tietysti aika pitkä. Kun yhdistin takin tummanruskeisiin maihareihin ja pitkään samettihameeseen, koin suorastaan huokuvani grunge-henkeä. Myös tummaakin tummemmat farkut, toiset maiharit ja äidin Meritalta saama myrkynvihreä neule, jota hän ei ikinä käyttänyt, lukeutuivat suosikkeihini. Voi niitä aikoja ja vaatteita. Mielelläni käyttäisin joitain niistä vieläkin, ainakin sitä tiukkaa nahkatakkia (joka tuskin mahtuisi päälleni enää) tai isän pitää talvitakkia.
Vaikka musiikista piti kirjoittaa, jätin väliin Nirvanan, joka kuitenkin oli silloin minulle hyvin tärkeä. Ei niin tärkeä kuin R.E.M tai Suede, ikinä, mutta Nirvanan Unplugged-albumi (tai kasetti) soi kyllä korvalappustereoissani tiuhaan. Kaikki tämä musiikki, mitä kuuntelin, synnytti sisälläni aina vain voimakkaamman halun päästä pois porvarillisesta ja sisäänpäinkääntyneestä Kouvolasta. Helsinki oli tosiaan kuin tuulahdus raikasta ilmaa. En koskaan edes ajatellut, että muuttaisin minnekään muualle Suomessa kuin Helsinkiin. Se yhtaikaa pelotti ja kiehtoi minua. Mitä lähemmäs varsinainen muutto tuli, sitä enemmän se alkoi pelottaa, ja sinne viimein muutettuani olin pettynyt, kun se ei vastannut odotuksiini (story of my life!). Kestikin todella kauan, ennen kuin varsinaisesti rakastuin Helsinkiin. Nyt kaipaan sitä uudestaan, joskin hieman sekasortoisin tunnelmin. Haluaisin palata sinne nuorena, maihareissani ja nahkatakissani, tonkimaan divarista levyjä ja tuijottamaan MTV:tä. Levydivareita tuskin on enää, maihareista ja nahkatakista puhumattakaan ja MTV on nykyään täynnä reality-TV:tä ja paljasta pintaa. Oi ihana 90-luku, tule takaisin!
No comments:
Post a Comment